Suomalaista käsityötä lähes 50 vuotta

Finsoffien tarina alkaa jo vuodesta 1970, kun Linnea ja Martti Honkanen perustivat huonekaluvalmistamon Tuusulan Kellokoskelle. Nykyään sohvatehdas ja tehtaanmyymälä sijaitsevat moderneissa tiloissa Keravalla. Toinen oma tehtaanmyymälä sijaitsee Vantaan Porttipuiston Liikekeskuksessa. Myymistämme sohvaista 80 % on oman Keravan tehtaan tuotantoa.

Yrityksen omistaa toimitusjohtaja Jarmo Honkanen, yrittäjä toisessa polvessa. Tehdas ja myymälät työllistävät yli 20 vankkaa alan ammattilaista.

Kohti kestäviä ratkaisuja

Kestävyyden ja istuinmukavuuden laadun takeena on pitkä kokemuksemme tuotekehityksestä ja valmistuksesta. Käytämme ainoastaan korkealaatuisia materiaaleja, ja siksi voimmekin myöntää sohvarungoillemme 20 vuoden takuun. Asiakas voi halutessaan myös verhoiluttaa sohvansa tai nojatuolinsa uudelleen, jolloin runko sekä istuin- ja selkätyynyt voidaan hyödyntää uudelleen. Korkea laatu ja toimitusvarmuus ovat toimintamme peruskiviä ja ehdoton kunnia-asia.

Monien sohvamalliemme selkätyynyinä käytetään Lennolin Ecosoft – tyynyä. Lennol Oy:lle myönnettiin vuonna 2009 tasavallan presidentin INNOSUOMI 2009-palkinto teemalla ”PET-pulloista huonekalupehmusteita”. Lennol Oy on kehittänyt ja tuonut markkinoille kierrätysmateriaalista valmistetun huonekalupehmusteen ECOSOFT. Lisää Ecosoftista voit lukea täältä.

Tehtaallamme kierrätetään valmistuksessa syntyvät sivuvirrat. Sohvarunkojen valmistuksesta syntyvä puujäte ja puusta tuleva puru paalataan briketeiksi, jota käytetään lämpö- ja hyötykäyttöön mm. talojen lämmityksissä. Sohvien pakkaukseen käytettävä kirkas muovi ja pahvi palautuvat omien kuljettajiemme mukana takaisin tehtaallemme. Siellä ne paalataan ja lähetetään muovin ja pahvin uusiokäyttöön. Sohvien valmistuksessa syntyvä muu polttokelpoinen jäte menee Vantaan Energian jätevoimalaan, jossa energiajätteestä tuotetaan kaukolämpöä ja sähköä.

 

Yrityksemme sohvatehdas ja tehtaanmyymälä sijaitsevat moderneissa ja nykyaikaisissa tiloissa Keravalla. Vuonna 2006 valmistunut halli ja vuonna 2016 käyttöönotettu laajennusosa ovat osaltaan mahdollistaneet jätteiden käsittelyn. Työ ympäristön hyväksi jatkuu ja tavoitteenamme on vähentää jätteen syntyä yhä tehokkaammin.

 

Yksilöllinen

Laaja sohvamallistomme tarjoaa paljon valinnanvaraa. Useat sohvamallimme rakentuvat modulipaloista, joiden avulla voi muodostaa juuri sen kokoisen ja muotoisen sohvan kun haluaa. Tarvittaessa pystymme edullisesti valmistamaan sohvan myös erikoismitoin. Sohvan verhoilun voi valita sadoista eri kangas- tai nahkavaihtoehdoista. Lisäksi monilla yksityiskohdilla kuten jalkamallilla, tikkauksilla tai tyynyillä voi korostaa haluamaansa tyyliä.

Palveleva

Finsoffilla Sinua palvelevat alan asiantuntijat, joilta saat ystävällistä ja osaavaa palvelua juuri sinun tarpeidesi mukaan. Myyjämme auttavat Sinua suunnittelemaan unelmiesi sohvan ja kertovat vuosien kokemusten perusteella toimivista ratkaisuista. Ammattitaitoiset puusepät, verhoilijat ja ompelijat valmistavat sohvasi toiveiden mukaisesti. Reippaat ja asiakaspalvelun tärkeyden tiedostavat kuljettajamme tuovat kalusteet kotiisi Sinulle sopivana ajankohtana ja halutessasi laittavat tuotteet paikoilleen, vievät roskat ja vanhan huonekalusi pois.

Luotettava

Sohvien kestävyyden, istuinmukavuuden ja työ laadun takeena on pitkä kokemuksemme tuotekehityksestä ja valmistuksesta. Käytämme ainoastaan korkealaatuisia materiaaleja, minkä johdosta myönnämme sohvarungoillemme 20 vuoden takuun. Korkea laatu ja toimitusvarmuus ovat toimintamme peruskiviä ja ehdoton kunnia-asia.

 

Finsoffat – niin kuin haluat